Työmaan vuokraus- ja alihankintapalvelut

Toimintamme kantava ajatus on maltillinen kasvu. Emme halua kasvaa hallitsemattomasti työtehtäviä haalien, vaan pidämme aina ensi huolta, että tehtäviin löytyy osaavaa henkilökuntaa. Vasta kun saamme hyvän miehen palvelukseemme, ryhdymme katsomaan hänelle parhaiten sopivia työtehtäviä. Ennen kuin siis vuokraamme työmiehiä eteenpäin, olemme päässeet näkemään käytännössä heidän olevan todella lujia työmiehiä omalla osaamisalueellaan.

Vuokratessasi meiltä kirvesmiehen, saat aina laadukkaita kirvesmiehen palveluita koko rahan edestä.

Kaikilla työntekijöillämme on

Luja ja monipuolinen ammattitaito​

Suomen kielen taito

Kyky lukea rakennuspiirustuksia

Aito tekemisen meininki​

Mieletön työkonearsenaali​

Meistä pidetään

Varaa ajoissa

Hyviä työntekijöitä on vaikea löytää. Kun löydämme – pidämme heistä lujasti kiinni. Ja niin ovat pitäneet asiakkaatkin, jotka ovatkin pitäneet huolen, että työntekijämme ovat olleet hyvin työllistettyjä. Kannattaa siis ottaa yhteyttä jo aikaisessa vaiheessa projektianne, jotta pystymme palvelemaan Teitä mahdollisimman hyvin.

Alihankintapalvelut

Olemme toteuttaneet alihankitatöinä useita erilaisia urakoita.

Esimerkkejä toteutuksistamme:

Väliseinätyöt
Alakatotyöt
Raudoitukset
Maalaus